Työnteko keskeytyy ja saa virkistävän tauon katseen noustessa koneen ruudulta takapihalta aukeavaan sekametsikköön. Orava näyttäytyy päivittäin. Kiipeää toisinaan terassille tervehtimään. Viime talvena keskustassa kerrostalossa asuessani seurasin toisinaan netistä WWF:n talvilintuliveä. Nyt asun onnekseni metsän äärellä.

Puukiipijä on pieni kaarevanokkainen varpuslintu, joka vipeltää yleensä männynrunkoa ylös alas ravintoa etsiessään. Sillä on valkoinen vatsapuoli ja selkä kirjavan ruskeamustavalkoinen. Ensimmäisen kerran törmäsin lajiin alkuvuodesta Petkeljärven kansallispuistossa evästauolla – istuin kivellä ja se kierteli lähimännyt syöksähtäen puusta toiseen. Toisen kerran se ilmaantui juurikin takapihalle. Tähän mennessä se on näyttäytynyt kahtena päivänä.

Puukiipijän ohella olen bongannut punarinnan, peippoja ja tämän tästä talvivarastoaan kerryttäviä tiaisia ja varpusia. Käpytikka käy nakuttamassa lähellä seisovaa kelopuuta. Piha on täyttynyt myös tervatäplätautisen vaahteran lehdistä. Se ei ole vakava tauti, lehdet vain pitää kerätä tarkasti talteen, jottei täplikkäitä lehtiä ilmaantuisi taas seuraavana keväänä. Luontoa tarkastellessa rentoutuu ja ajatukset selkiytyvät.

Isäni on yrittänyt mökkiluonnossa käyskennellessämme painaa päähäni pienestä pitäen tietoa linnuista, niiden lauluista ja eläinten jäljistä. Varsinainen kiinnostus on syttynyt kuitenkin vasta kuluneen vuoden aikana, jolloin erä- ja luonto-opasopinnoissa pänttäsimme kaiken muun mainion luontotoiminnan ohella lajitietoutta. Lisäksi olen oppinut arvostamaan syksyä. Vaihtuvat värit lumoavat, suppilovahveroiden etsiminen koukuttaa ja raikas ilma virkistää.

Onneksi nyt on mahdollisuus seurata lintuja ja muuta pihan elämää ihan livenä. Juuri ennen tämän tekstin eteenpäin lähettämistä orava käy taas tutkimassa pihan vaahteralehtikasoja ja toinen tulee puusta alas hieman kauempana. Talveksi on hankittava sinnikkäimmille täällä talvehtiville ruokintapiste.

-Pia